Onko viljatilalla mahdollista pärjätä

Perinteisen viljatilan talous on ollut ahtaalla jo usean vuoden ajan. Toki samaa yskää on kaikilla maatiloilla, mutta viljatila on suhteessa kaikkein heikoimmilla. Poikkeuksena oli toki hetkellisesti parempi tilanne, jos viljan hinnan onnistui kiinnittämään poikkeuksellisen korkealle 400 euron tonnihinnan tasolle. Sen varaan ei voi viljatila laskea tulostaan jatkossa. Kokonaisuutena voi todeta maksuvalmiustarkastelun pohjalta, että maitotilat tekevät suhteellisesti parasta tulosta, lihantuottajat keskinkertaista ja viljatilat heikointa. Broileryrityksiä en ole ottanut mukaan tähän tarkasteluun, koska siihen tuotantoon lähteminen on rajattua eikä kaikille mahdollista. Jotain siis tarvitsee tehdä, jotta viljanviljelylläkin voisi perheensä elättää. Maaninen peltopinta-alan kasvattaminen ei ole ratkaisu, mutta kyllä viljatilalla olisi hyvä olla toista sata hehtaaria puitavaa, jotta omien koneiden hankinta on taloudellisesti perusteltua.

On selvää, että ns. perusviljatilojen siirtymistä erikoiskasvituotantoon tulisi tehdä houkuttelevammaksi. Kasvien tulisi kuitenkin olla sellaisia, että niitä on mahdollista viljellä perinteisen viljatilan koneilla, ilman uusia koneinvestointeja. Vaikutuskeinoina olisivat mm. onnistujien esillä pitämistä, erikoiskasvien talouslukujen avaaminen ja erilaisia kampanjoita. Myös valmiit sopimusmallit vähentäisivät muutoksen pelkoa. Se palvelee myös jäljelle jääviä viljatiloja, koska viljan ylituotanto vähenee, jolloin ainakin periaatteessa viljan hinnan tulisi nousta.

Luomutuotantoa tulisi lisätä ja luomutuotantoon siirtyminen olisi tehtävä nykyistä houkuttelevammaksi. Vaikka luomutuotanto ei ole tilatasolla yleensä sen kannattavampaa kuin muukaan kasvintuotanto, ei se ole kuitenkaan huonomminkaan kannattavaa. Luomun matalampi satotaso tasaa Suomen viljataseita sekin, ja siten mahdollistaa korkeammat viljojen hinnat kaikille. Ja varmasti on myönnettävä, että vastuullisesti toteutettu luomuviljely on tehokkainta mahdollista hiiliviljelyn edistämistä.

Viljatilojen laajentamista tulisi auttaa, vaikka ei suuruuden ekonomiaan uskoisikaan. Tehokas viljatilan koko Suomen olosuhteissa on n. 100-300 hehtaaria, joten siihen on keskimäärin vielä matkaa. Valitettavasti nykyinen peltomaan markkinahinta on viljasuomessa 3-kertainen sen tuottoarvoon nähden. Siksi viljatilan kehittäminen/laajentaminen ostamalla lisämaata on taloudellisesti mahdotonta. Nyt markkinahintaisia lisämaita ostavat Etelä- ja Länsi-Suomessa lähinnä ne ”kartanonrakentajat”, joilla on pääomaa kertynyt muualta. Tähän asiaan ei taida löytyä ratkaisua, vaikka se kirpaiseekin, kun omalla rajalla myyntiin tulevan pellon ostaakin joku muualta tuleva muilla keinoin vaurastunut ostaja, peltomaan ostaminen, kun on Suomessa villiä ja vapaata.

Tulevaisuudessa viljatilan peltopinta-alasta pääosan tulisi ollavuokramaita. Tämä ”epäpyhä” ajatus koskee lähinnä niitä, jotka haluavat peltopinta-alaansa kasvattaa. Muussa tapauksessa oma on aina omaa. Näin vältettäisiin viljatilojen ylivelkaantuminen ja tuloverotuksen ongelmat, sekä mahdollistettaisiin laajennusinvestoinnit koneisiin ja rakennuksiin myös nuorille aloittaville viljelijöille. Tässä mallissa tulisi ratkaista kysymys pellon oikeudenmukaisesta vuokrahinnasta. Nykyisellä 400–500€/ha hintaisella vuokrapellolla yhtälö ei toimi. Asiaan voitaisiin vaikuttaa esim. tulo- ja pääomaverotuksen keinoin. Vuokra voisi olla saajalleen osittain verovapaa vaikkapa 300 €/ha saakka, ja sen yli menevästä osuudesta menisi riittävästi korotettu tulovero. Peltojen vuokraus on hyvin yleistä ja suosittua muualla Euroopassa. Esim. Britanniassa pääosa pelloista on vuokrapeltoja. Osalla niistä on ns. periytyvä vuokraoikeus. Vuokrauksen lisäämisellä on vastustajansa, joita askarruttaa vuokraviljelijän matala status. Pitää kuitenkin päättää, saako kiksit omaisuudesta, vai tuotosta.

Kannattaa katsoa peiliin myös siltä osin, että tulisiko hyväksyä viljanviljelyn osa-aikaisuus myös viralliseksi viljatilan statukseksi. Tilastojen mukaan viljatiloilla saadaan jo nyt tuloista alle puolet maataloudesta. Osa-aikaviljelmä on siten viljatiloilla jo tuttua realismia. Viljatilan osa-aikaisuutta ei tulisi häpeillä. Osa-aikaviljelmä on myös koko Suomen maanviljelyn ja maatilayrittämisen etu, koska se tuo pääomaa maatalouteen, maatiloille ja kyläyhteisöön mm. koneyrittämisen, metsätulojen ja palkkatulojen myötä. Jollakin tapaa sen tuntee oikeudenmukaiseksi, että karjatalouden ja erikoiskasvien avulla pystyisi toimimaan kokopäivätoimisena maanviljelijänä, ja viljanviljelyn kautta voisi saada maanviljelyn parhaat tuntemuksetaikaisin kevätaamuna, mutta voisi samalla keskittyä johonkin muuhunkin yrittämiseen.

PS. Kuvassa Koneurakointi Teräväinen mursketta ajamassa.